lauantai 3. elokuuta 2013

Idols

Suomeen on palattu ja lomat historiaa :)

Viikko oltu töissä, jos sitä nyt voi työnteoksi sanoa. Lähinnä meilin purkamista ja totuttelua työrytmiin :D 

Toimistolla oli vielä hiljasta sillä olin ainoa promo-osastolla. Maanantaina palaa osa töihin ja sitten alkaakin täyshulina.

Kävin tällä viikolla läpi syksyn julkaisuja tulevia presiksiä varten,  ja niitähän riittää. 
Tulee hyvä loppuvuosi ja paljon kivoja levyjä.

Perjantaina olin Idolsin Helsingin koelaulujen esiraadissa. Hauskaa oli ja tänään kilpailijat pääsee oikean tuomariston eteen laulamaan. Sini Sabotagella alkaa super kiireinen ja samalla mielenkiintoinen syksy. 

Tavattiin Sinin kanssa tällä viikolla ja debyyttialbumi valmistuu syksyksi ja uutta sinkkua tulisi elokuussa! On super hyvä!!


Tyhjä office :)


Idols hommia

maanantai 22. heinäkuuta 2013

San Diego - Santa Monica - Venice Beach - Hollywood

Loma jatkuu ja tällä hetkellä siitä nautitaan Hollywoodissa. Espanjan loma meni e-rittäin iiseissä tunnelmissa ja täällä taas ollaan hälinän keskellä. 
Tän matkan pituus on karvan verran vajaat 3 viikkoa ja yksin otin ja lähdin. 
On ollut niin huippua, että tästä toipuminen vie taas hetken.
Liput ostin aika viime hetkellä ja koko majotus/auto-shown niputin kasaan viime metreillä.
Yöpaikat varasin airbnb:n kautta ja kaikki on menny sen suhteen mainiosti ja halvasti. 

Ekan viikon olin San Diegossa Pacific beachilla ja suosittelen sitä lämpimästi. Aivan ihana paikka ja meinasin jäädä sinne koko lomaksi. Kaikki surffaa ja meno on rentoa. Ihania rantoja, mutta myös paljon shopattavaa. Auto on must! Liikenne vähän jännitti etukäteen, mutta San Diegossa oli hyvä treenata motareilla ajoa. Hyviä ostoskeskuksia, vanhakaupunki, downtown, biletystä ja rannat rannat rannat!!
Mua ei nähtävyydet niin paljon kiinnosta joten lähinnä otin aurinkoa :)

San Diegosta suuntasin Santa Monicaan ja pikku alkushokki oli tulla kaiken häslän keskelle. Diego on niin rento, kun taas Santa Monica/Venice Beach on täynnä hässäkkää ja friikkejä. Sain hostilta pyörän jolla kruisailin ympäriinsä. Rantaviivaa riittää ja surffausmahdollisuudet on rajattomat.
Asuin 7th streetillä ja koska täällä etäisyydet on mielipuolisia niin ilman pyörää en menisi tosta kauemmaksi asumaan.
Santa Monicassa/Venicellä on rantojen lisäksi hyvät shoppailut, raflat ja kahvilat joista saa luomusafkaa!

Kolmannen majotuksen buukkasin täältä Los Felizistä, joka on näiden mukaan hipsteralue (en nyt itse kuvailis niin), joka on turvallinen ja nasta alue. Lähellä Hollywoodia ja kaikkea turistihommaa. Taas jälleen ahdisti, kun piti vaihtaa paikkaa. Mutta päivän vietettyä täällä aloin jo diggailemaan. Santa Monicassa jouduin ostamaan pitkähihaisia vaatteita sillä illat on viileitä. Täällä taas on melkein 5 astetta lämpimämpää.
Kävin eilen Beverly Hilssissä Beverly Centerissä ja The Grovessa (ostareita) ja Melrose Avenuella mm. kirppiksellä (joka su klo 18 saakka ja kaks doltsuu sisään). 
Tänään kävin frendin kanssa aamupalalla Hollywood Bulevardin dinerissa (siinä walk of famen vieressä) ja sen jälkeen menin Roosevelt hotellin uima-altaalle. Siellä saa hengaa kunhan ostelee 25 taalan edestä juomia/ruokaa. 
Täältä on matkaa Santa Monicaan 30-45 min riippuen ruuhkista, joten on kiva kun lähettyvillä on toi hotelli.

Auton vuokrasin netistä ja noudin sen lentokentältä. Kaikki meni smoothisti sen suhteen ja tosiaan liikennettä ei kandee pelätä. Gps on must!!

Muutamat ihmetteli kuinka lähin yksin matkaan, mutta täällä ei kyllä oo yhtään yksinäinen. Jo heti ekasta lennosta lähtien tuli jengi juttelee ja sama meno on jatkunu tähän päivään saakka. Mun kaikkii hostit on ollu todella mukavia ja kuskannu mua kans ympäriinsä. 
Ja se on tosiaan totta, että kaikki on täällä "näyttelijöitä/muusikkoja/laulajia/käsikirjottajia" etc, mutta oikeesti on rafloissa duuneissa 6krt viikossa. Mutta niiden tarinoita on hauska kuunnella :)

Kiteytetty: jos haluat biitsiä niin San Diego tai Santa Monica/Venice. Kaupunkia ja turistihommia Hollywood. Ei kannata kauheesti paikkoja hamstraa kerralla ettei mee ruuhkissa istumiseks loma. Tääl on niin paljon nähtävää joka paikassa, että useamman visiitin vaatii.
Ens kerralla sitten Las Vegas ja Frisco, ehkä :)



San Diego 


San Diego


Venice Beach


Venice


Beverly Hills, Hollywood, Los Feliz


Roosevelt Hotelli


Sitä sun tätä

torstai 4. heinäkuuta 2013

Hola!


Espanjan viimeisistä auringonsäteistä nautitaan ja huomenna suunnataan kohti kotia.
Takana on niiiin rentouttava viikko,
että huh heijaa! Tää oli mun eka all inclusive -matka ja tähän tilanteeseen se sopi mainiosti. Ruoat on ollu tosi hyviä, hotelli oikein kelpo ja biitsi tossa hotellin edessä. Ei valittamista.

Mä oon jopa loman aikana löytäny juoksuinnon ja toivon, että tää jatkuu Losissa!

Tässä aurinkotuolissa maatessa tajusi kuinka kiekoilla sitä oli vielä viime torstaina :D Miljoona työasiaa pyöri päässä kaikkien niiden kuvauksien jäljiltä.

Suomessa viihdyn pari päivää ja sitten tosiaan lähden loppulomaksi Losiin pyörimään. Majotukset buukkasin airbnb:n kautta ja autokin on jo vuokrattu. Laukussakin valmiina bikinit ;)
Ekat päivät oon San Diegossa sitten Sant a Monicassa ja lopuksi Los Felizissä. 
Heinäkuun lopussa sitten takasin töihin.






sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Kohti lomaa

Torstaihin saakka mennään täydellä teholla ja sitten siirryn LOMALLE!!

Viimeiset viikot ovat pitäneet sisällään kuvauksia, kuvaksia ja kuvauksia. Ne oli vaan pakko yksinkertaisesti puristaa vielä ennen lomia. Pitää saada muutamia videoita ennen lomaa ulos ja kuvia tulevia kansia varten otettua.

Nyt on otettu mm. Tuulille, PistePisteelle ja Abreulle uudet kuvat ja kuvattu videot PistePisteelle ja Sannille.

PistePisteen video saadaan maanantaina julki ja sitten etenen kohti albumin julkaisua. Ensi viikolla hoidan levyn julkaiauun liittyviä asioita niin paljon ku tässä vaiheessa kykenen. 

Kun palan lomilta ni mua odottaa mm. PistePisteen, Sini Sabotagen, Sannin ja Tuulin levyjen julkaisut.

Siinä se syksy meneekin kivasti :D

Ensi viikon perjantaina alkavalla lomalla aion matkustaa viikoksi Espanjaan ja loppulomaksi Los Angelesiin.


PistePiste


Tuuli


Sanni

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Idols ja Vain elämää

Viime postauksen jälkeen on juhlittu  Warnerin kevätjuhlia, oltu kuvauksissa ja tiedotettu mielenkiintoiseista uutisista.

Jos näin tapahtumarikkaita viikkoja olisi useinkin niin en tiedä miten kävisi :) Jos kesäkuun vikalla viikolla rauhottuisi sitten..

Eli osa varmaan tietääkin jo, että Anna Abreu on parhaillaan Vain elämää -ohjelman kuvauksissa joka tulee ulos syksyllä Neloselta. Anna tulee laulamaan ensimmäistä kertaa suomeksi ja täytyy kyllä sanoa, että ne biisit kuulosti aivan mahtavilta. Siellä on hyvin pitkät päivät käynnissä ja Annan kuulumisia voi seurata Instagramissa nimellä annaeira.

Toinen iso uutinen on, että Sini Sabotage on tulevan Idols-kauden uusi tuomari. Ollaan juostu kuvauksissa ja tiedotustilaisuuksissa viime päivät. Kaikki on mennyt oikein loistavasti ja kaikilla tuomareilla (Jussi69, Lauri Ylänen ja Jone Nikula) näyttää kemiat hyvin toimivan. Ensi viikolla vielä yksi tiedotustilaisuus ja sitten ohjelman kuvaukset alkaa syskyllä.

Sini on tehnyt paljon haastatteluja viime aikoina ja seuraavaksi on tiedossa keikkoja ja albumin viimeistelyä, joka julkaistaan syksyllä. Levikset repee on kolmatta viikkoa Spotifyn kuunnelluin kappale ja sinkkulistan ykkönen. Siitä oon superiloinen!!

Oon tällä viikolla buukkaillu Tuomakselle haastatteluja sillä Sano vaan Tuomas -albumi julkaistaan 7.6. Osa haastatteluista tehtiinkin jo toissa viikolla, mutta nyt on tiedossa Aamu tv:tä ja radiovierailuja. Viime lauantain KidSing-veto meni hyvin ja ensi viikon pe juhlitaan levyjulkkareita LeBonkissa.

Kohta lähden hakeman muutamia kuvausrekvisiittoja sillä ensi viikolla kuvataan PistePisteen promokuvat, Tuulin promokuvat, PistePisteen musavideo ja Toni-Marie Iommin promokuvat.

Idols promokuvaukset

Idols pressi

Sini haastattelussa

JVG, Mäk Gälis, Sini Sabotage aka PME records Tavastialla

Tuomas Kauhanen ja Mikko Björk KidSing -ohjelman kuvauksissa

lauantai 18. toukokuuta 2013

Listaykköset

Viimeksi kirjoitin Sini Sabotagen tulevasta esiintymisestä Pakko tanssia -ohjelmassa. Veto on takana ja se meni oikein mainiosti! Paljon on tapahtunut Sinille viime viikkoina ja lisää uusia hienoja asioita tulee joka viikko. Kaikki lehdet on ihan innoissaan Sinistä ja tää kuukausi menee haastatteluja tehden.
Levikset repee on myös vallannut koko Suomen ja biisi on ollu iTunesin ykkösenä jo pari viikkoa.
Eilen Sini teki ekan keikan Mikael Gabrielin lämppärinä ja oli hieno nähdä miten innoissaan yleisö oli. Very proud! Kannattaa muuten käydä ostamassa uusin Cosmopolitan ja MeNaiset, niistä löytyy Sinin haastattelut!

Toinen artisti, jolla on mennyt kivasti viime viikkoina on Tuomas Kauhanen. Enkeli-biisi on  parhaillaan Spotifyn kuunnelluin kappale!! Kappaleesta on tulossa mörssäribiisi ja promo on lähtenyt käyntiin sillä Tuomaksen levy julkaistaan 7.6.
Tuomas on tehnyt viime päivät haastatteluja useisiin lehtiin ja ensi viikolla on esiintyminen Kidsing-ohjelman finaalissa! Ensi viikolla treenataan sitä ja tehdään lisää haastatteluja.

Ensi viikko tulee olemaan yksi kiireisimmistä vähään aikaan sillä se sisältää mm. Anna Abreun promokuvaukset, Sinin pressikuvaukset, Firman kevätjuhlat, Tuomaksen vedon Kidsingissä, kuusi haastattelua ja palavereja. Sunnuntaina katsotaan kuinka kiekoilla käyn :)







perjantai 3. toukokuuta 2013

Sini Sabotage

Tänään käytiin Sini Sabotagen ja JVG:n VilleGallen kanssa Baroona Areenalla treenailemassa huomista Pakko tanssia -ohjelman vetoa varten. Tiedossa on ensimmäinen tv-veto Sinille ja Levikset repee -biisille. Dope!

Käytiin jo keskiviikkona tsekkailemassa tanssijoiden tekemä koreografia ja tähän vetoon on tuotantoyhtiö panostanut paljon. Ja sehän sopii meille! Yleensä meinaa katsotaan esiintymiseen liittyvät hommat yhden päivän (eli kahden 3 min treenin) aikana, mutta nyt ollaan jo useampi päivä vietetty tän parissa.

Valoshow näytti tänään hyvältä ja makeita erikoisleikkauksia ja efektejä on tulossa itse vetoon. Eli huomenna la klo 20.30 Yle TV2 ja Pakko tanssia :)

Sinillä on kova hype päällä tällä hetkellä, kun Levikset repee kasvaa vaan koko ajan isommaksi ja isommaksi biisiksi. Tänään saatiin valmiiksi video, jota kuvattiin Kuudennella linjalla kuukausi sitten.
Videolta voi bongailla tuttuja naamoja :)