torstai 30. syyskuuta 2010

Tinie Tempahin levy erikoispaketissa

Sain eilen käsiini Tinie Tempahin uuden levyn erittäin hauskassa paketissa. Levy tuli VIP-passi muodossa, jossa oli kaulanauha ja kuvan lisäksi koodi levyyn. Koodi syotetään nettisivuille, jonka kautta saa ladattua sekä albumin että extra sisältöä digitaalisesti koneelle. Tämä extra-osio pitää sisällään viestin Tinielta, Pass Out-, Frisky- ja Written In The Star -musiikkivideot sekä minielokuvan levyn tekovaiheista.  Hyvin nykypäiväinen ja mielenkiintoinen paketti!!
Disc-Overy -albumi julkaistaan Suomessa 13.10.




















keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Prince Suomeen!

Aika monen (nais)ihmisen pasmat meni sekaisin kun muutama päivä sitten uutisoitiin, että Prince saapuu Suomeen 15.10. Juteltuamme aiheesta huomasin, että ystäväpiirissämme Prince sai aikaan ristiriitaisia tunteita. Osa pitää häntä seksisymbolina ja osa taas ei näe hänessä mitään seksikästä. Minusta hän on pieni mies, jolla on upeita kappaleita.

maanantai 27. syyskuuta 2010

Voicen Muotiviikko

Voice järjestää tänä vuonna ensimmäistä kertaa Voicen Muotiviikko -tapahtuman. Ohjelmaa on neljä päivän ajan Helsingin Kaapelitehtaalla. Muotiviikolla nähdään mm. IVANAhelsinki -merkin "Where the fuck is my sailor" -mallisto, joka itseäni kiinnostaa hyvin paljon. Muotinäytöksien lisäksi joka päivä mm. Lumene Natural Code tekee meikkejä, Schwarzkopf Professional tarjoaa kampauksia ja Paparazzi hakee uusia malleja.  Näytöksien välissä lavalla nähdään Jenni Vartiainen, Antti Tuisku, Cheek ja Sunrise Avenue.  Tapahtuma on ilmainen, mutta sinne on voitettava liput Voicelta. Lisää infoa muotiviikoista löytyy täältä   

Päivän musiikkivideo

Mulle jäi tämän vuoden Euroviisujen finaalista ainoastaan mieleen Madcon -yhtyeen esittämä Glow-kappale. Kyseinen ohjelmanumero oli hauskasti toteutettu ja siitä tuli myös yhtyeen virallinen musavideo.


Madcon on platinaa myynyt norjalainen duo ja kundit ovat tehneet yhteistyötä mm. Redraman kanssa.

lauantai 25. syyskuuta 2010

Bruno Marsin vuosi

Bruno Mars oli suhteellisen tuntematon artisti, kunnes hän vieraili B.o.B:n Nothing On You -ja Travie McCoyn Billionare -kappaleilla. Kummatkin biisit ovat soineet ympäri maailmaa jättimäisesti ja Nothing On You -videota on katsottu YouTubesta jo yli 44 000 000 kertaa. Ihan käsittämätön kuuntelumäärä. Nyt Bruno Mars on julkaissut omaa materiaalia ja kundin Just The Way You Are -single on noussut USAn singlelistan ykköseksi.  Mars on Havaijilla syntynyt ja kasvanut 24-vuotias laulaja ja säveltäjä.





Hot Dogeja ja farkkuja

Eiliset Basson lehtijulkkarit olivat hauskat ja paikka oli ihan turvoksissa. Tarjolla oli hot dogeja ja ilmaiset Wranglerin farkut nopeimmille. Me like!



Tätä numeroa juhlittiin
Kassissa upouudet Wrangler-farkut

Juomatarjonnasta vastasi Heiniken

Kuva Basson ulkoterassilta

perjantai 24. syyskuuta 2010

Aamupalaa ja palaveria

Meillä on töissä joka perjantai aamupala, jonka aikana käydään läpi eri asioita ja kuunnellaan musiikkia. Kiva käytäntö ja joka viikko eri henkilöt loihtivat täyttävän aamupalan. Ekan kerran kun erään työkaverimme kohdalle osui aamupalavuoro hän hankki pöperöt pitopalvelun kautta. Sitä muistellaan lämmöllä :)
Perjantaisin on myös aina n. 1,5 tunnin puhelinkonferenssi skandikollegoiden kanssa. Keskustelemme uusista ja ajankohtaisista artisteista ja biiseistä ja jaamme ideoita projektien suhteen. Tapaamme myös kaikki kerran puolessa vuodessa ja seuraavaksi suuntaamme Tukholmaan. Kyseisissä markkinointipalavereissa agenda aina vaihtuu, mutta kaikissa niissä kuuntelemme aina musiikkia ja tutustumme uusiin projekteihin.
Tämän viikon perjantaibiisi on Adam Tenstan "My Cool"

torstai 23. syyskuuta 2010

Perjantaibileet

Tuntuu siltä, että tänä syksynä on tapahtumia puolet enemmän kuin vuosi sitten. Tässä kuussa on tullut kutsuja leffojen ennakkonäytöskiin, muotinäytöksiin ja muihin tapahtumiin. Olemme siis ilmeisesti selviämässä taantumasta. Perjantaina olisi tiedossa Basson lehtijulkkaribileet (edelliset kemut keväällä oli varsin leppoisat) sekä suomirockia soittavan Tyyne Raunion levyjulkkaribileet Bellyssä. Tapahtumia olisikin tästä eteenpäin joka viikolle, jos vaan energiaa riittää :)

Energiataso alhaalla

Tämä päivä lähti e-r-i-t-t-ä-i-n väsyneellä olotilalla käyntiin. Liian vähän unta ja liikaa työasioita mielessä. Päivää onneksi piristi lounastapamaaminen Moretoloven Mimmin ja Pepin kanssa. Tytöistä on ollut paljon lehtijuttuja viime aikoina ja näin tiedottajan näkökulmasta homma näyttää oikein hyvältä. Loppupäivä on mennyt artistien haastatteluaikojen sumplimisessa ja se onkin vaatinut yllättävän monta puhelinsoittoa ja meilinvaihtoa.
Taustalla on soinut Mike Posnerin uusi albumi, me like!

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Mukava päivä Irinan kanssa

Irinan kokoelma-albumi julkaistiin tänään ja sen myötä olen buukkaillut Irinalle kasan haastatteluja. Tänään lähdin Irinan mukaan promorundille, joka koostui Huomenta Suomen, Radio Novaan ja Metro FM:n haastatteluista sekä YleX:n puhelinhaastattelusta. Haastattelurumban jälkeen käytiin syömässä herkullista lounasta kreikkalaisessa Santorini-ravintolassa ja yllätykseksemme paikan herttanen miestarjoilija oli suuri Irina-fani. Muistoksi miehelle jäi yhteiskuva Irinan kanssa. Lounaan jälkeen sovin muutaman haastattelun lisää Irinalle ensi viikoksi ja lopuksi ajettiin YleX:lle tekemään Studio B Liveä. Ensi viikolla sama rumba jatkuu.

tiistai 21. syyskuuta 2010

MTV Europe Music Awardsit

EMA:t järjestetään 7.11.2010 Madridissa ja nyt on julkaistu ehdokkaat. Melko samoilla linjoilla mennään kuin Video Music Awardseissa.  Viime vuonna EMA:t järjestettiin Berliinissä ja matkasin sinne asti, mutta lippu jäikin lopulta saamatta.
Mun artisteista Katy Perry haali ehdokkuudet Pop-, Best Female-, Best Video-,Best Song- ja Best World Stage Performance –kategorioissa ja 30 Seconds To Mars Video-, Best Rock- ja Best World-Stage –kategorioissa.
Katy Perry juonsi kahdet edelliset MTV Europe Music Awardsit (kukaan ei ole koskaan aiemmin juontanut kahta kertaa peräkkäin!!) ja tänä vuonna mimmi esiintyy kyseisessä tapahtumassa. Mitähän rekvisiittaa Perry tuo mukanaan? 

Päivän kappale

maanantai 20. syyskuuta 2010

30 Seconds To Mars













Mä oon hoitanut melkein neljän vuoden ajan 30 Seconds To Marsin promoa ja matka on ollut mielenkiintoinen. Ulkomaisten artistien kanssa on aina alkuun jännittävää, koska ei yhtään tiedä mitä on tulossa ja minkälainen ryhmä kulkee mukana. Yleisesti kaikki on ollut mukavia, toiset asiallisempia ja toiset rennompia. 30 Seconds To Marsin tapauksessa ei yhtään auttanut, että laulaja on Hollywood-näyttelijä Jared Leto, jonka elokuvat ja sarjat on mulle hyvinkin tuttuja. Ekan kerran yhtye kävi Suomessa vuonna 2008 esiintymässä Helsingin Jäähallissa. Yli vuoden verran odotettiin yhtyettä Suomeen ja voitte vaan kuvitella kuinka paljon haastattelupyyntöjä tippui mulle. Bändi oli saapunut jo Suomeen ja mulla oli aikataulut vielä varmistamatta. Tosin toi on ihan normaalikäytäntö aikataulujen suhteen. Bändi joka tapauksessa viihtyi Suomessa peräti kolme päivää ja tykästy maahan totisesti. Haastattelut saatiin tehtyä hieman joustavalla aikataululla, mutta  mikä tärkeintä niin keikka oli ihan mieletön. Kukaan ei varmaan osannut odottaa mitään, joten se yllätti positiivisesti. Yhtye palasi Suomeen tänä vuonna peräti kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran maaliskuussa ja jälleen Helsingin Jäähalliin ja toisen kerran Provinssirockiin kesäkuussa. Maaliskussa järjestettiin keikan yhteydessä nimmarinjako Helsingin Stockmannilla ja se ylitti kaikki odotukset. Nimmarinhakijoita oli n. 500 ja jono vaan jatku ja jatku ja jatku. Pieni kuumotus oli päällä miten kaikki järjestelyt toimii, mutta kaikki meni hyvin ja Jared ja Shannon hoiti homman hienosti kotiin. Kesäkuussa tavattiinkin sitten vähän eri tunnelmissa, kun bändi saapui Provinssirockiin esiintymään. Tehtiin tunnissa paljon haastatteluja joissa Jared mm. kehui helsinkiläistä Juuri-ravintolaa ja josta myöhemmin myös twiittasi. Keikka oli huikee ja Jaredin pinkki irokeesi loisti Suomen yössä. Kundit on mukavia ja pidän erityisesti siitä, että he osallistuttavat fanit kaikkeen mahdolliseen. Esimerkiksi bändin fanit pääsivät laulamaan yhtyeen uusimmalle This Is War -albumille eri osuuksia, jotka myös päätyivät levylle. Myös Closer To The Edge -videolla fanit ovat päässeet osallisiksi. Marraskuussa 30 Seconds To Mars julkasee This Is War -albumista Deluxe-version,  joka hemmottelee faneja. Mukana on videoita, making of-materiaalia sekä coverointi Lady Gagan Bad Romance -kappaleesta.

perjantai 17. syyskuuta 2010

Robyn tekee historiaa

Kun aloittelin Robynin promoamista niin sain tietooni mimmin kunnianhimoisen julkaisusuunnitelman. Kolme albumia vuoden 2010 aikana! Yleensä artisti artisti julkaisee yhden albumin vuoden parin välein.
Ideana Robynilla oli, että hän voisi tiuhan julkaisutahdin myötä olla vuorotellen studiossa, keikoilla ja promoamassa levyjään. Eli homma pysyisi mielenkiintoisena koko ajan. Idea on ollut hyvä sillä tällä hetkellä Robynin Body Talk PT.2 -albumi on Ruotsin albumilistan ykkönen ja 13 viikkoa sitten julkaistu Body Talk PT.1 -albumi on listan kakkonen. Aika jees! Niin ja Robyn pyörittää siis omaa levy-yhtiötä, jonka kautta levyt tulevat ;)

torstai 16. syyskuuta 2010

Robyn vierailee Gossip Girl -sarjassa

Ruotsalaiselle popprinsessalle tapahtuu nyt isoja asioita. Viime sunnuntaina mimmi lauloi MTV Video Music Awardseissa ja tällä viikolla hän on ollut esiintymässä Gossip Girl-jaksossa. Innolla odotetaan kyseistä jaksoa!
Katso uutinen perezhilton.com -sivuilta!

Tinie Tempah: Studio In Sweden

Elämä Lapselle -konsertti

Eilen oli Hartwall Areenalla Elämä Lapselle -konsertti ja mukana esiintymässä oli kotimaisia eturivin artisteja. Tässä tunnelmia backstagelta.


Tältä näyttää lavan vieressä
Bäkkärin ruokatarjonta
mm. nämä artistit esiintyivät konsertissa
Meikkaus/hiustenlaittohuone



Irina pari minuuttia ennen vetoa



Artistit ja levy-yhtiön edustaja  matkalla pressiin


tiistai 14. syyskuuta 2010

Lady Gaga haali palkintoja MTV Music Video Awardseissa























Voittajat:


Video Of The Year
Lady Gaga – "Bad Romance"


Best New ArtistJustin Bieber featuring Ludacris – "Baby"

Best Hip-Hop Video
Eminem – "Not Afraid"

Best Pop Video
Lady Gaga – "Bad Romance"

Best Male Video
Eminem – "Not Afraid"

Best Rock Video
30 Seconds To Mars – "Kings And Queens"

Best Female Video
Lady Gaga – "Bad Romance"

Best Collaboration
Lady Gaga featuring Beyoncé – "Telephone (long version)"

Best Dance Music Video
Lady Gaga – "Bad Romance"

Best Art Direction
Florence + the Machine - "Dog Days Are Over"


Best Cinematography
Jay-Z & Alicia Keys - "Empire State of Mind w/ Alicia Keys"

Breakthrough Video
The Black Keys – "Tighten Up"

Best Choreography
Lady Gaga – "Bad Romance"

Best Editing
Lady Gaga – "Bad Romance"

Best Direction
Lady Gaga – "Bad Romance"

Best Special Effects
Muse - "Uprising"

maanantai 13. syyskuuta 2010

Shame

Robbie Williams ja Gary Barlow livenä Heroes -konsertissa!!



sunnuntai 12. syyskuuta 2010

MTV Video Music Awards

Tänään tulee MTV:ltä Video Music Awardsit ja se on ehdottomasti on yksi tärkeimmistä musatapahtumista. Lavalle nousee mm. Robyn, Usher, Eminem ja Paramore. Mua kiinnostaa eniten ne esiintymiset, koska MTV:llä on tapana tehdä niistä ikimuistettavia. Toiset muistetaan hyvällä ja jotkut toiset taas....jää vaan mieleen. Mua edelleen kaivelee Britney Spears comeback-esiintyminen muutaman vuoden takaa MTV:n Awardseissa ja mä edelleen odotan sitä oikeeta ja samalla huikeeta paluushowta. Sitä odotellessa kävin katsomassa mimmin Suomen keikan ja se oli, nooh, paras playback-keikka, jonka olen koskaan nähnyt. Oli playback tai ei niin on vain yksi Britney Spears!
Kuinkakohan monta palkintoa Lagy Gaga ja Eminem nappaa tänään?!?

perjantai 10. syyskuuta 2010

Irina Kampin Narinkkatorilla

Mun työnkuvaani kuuluu vahvasti myös erilaiset tapahtumat, joissa meidän artistit esiintyvät. Osaan yritetään saada meidän artisteja esiintymään ja osaan heitä taas suoraan pyydetään. Eilen oli Narinkkatorilla Rautakirjan ja Radio Aallon tapahtuma, jossa Irina esiintyi 45 minuutin ajan. Alla kuvia ennen keikkaa.
Ensi viikolla onkin sitten Elämä  Lapselle -konsertti, jossa Irina esiintyy myös.



Ruokatarjonta backstagella. Oli muuten herkullista!











Nimmarinjakoa ennen keikkaa


















Viime hetken ehostukset "keikkabussissa"





















Biisilistan viimeistely 2 minuuttia ennen keikkaa

torstai 9. syyskuuta 2010

Uusia biisejä

Uusien biisien bongaaminen on terapeuttista hommaa. Eri nettisivujen seuraaminen ja uusien artistien löytäminen on hauskaa ja yritänkin tehdä sitä mahdollisimman usein. Käyn viikottain katsomassa Billboard-listoja, luen paljon www.perezhilton.com -blogia ja seuraan hiphop-musiikkiin liittyviä sivustoja. Tämän biisin bongasin www.allhiphop.com -sivuilta.

tiistai 7. syyskuuta 2010

Ideointia

Tänään on tiedossa Haloo Helsinki! -yhtyeen ensi vuonna julkaistavan levyn ideointipalaveri. Ensimmäinen single olisi tarkoitus jakaa radioille marraskuussa ja siitä syystä homma käynnistyy jo nyt. Palaverissa tuottaja soittaa demobiisejä ja kertoo uuden levyn tyylistä ja taustoista ja sen jälkeen aletaan hahmottaa mm. uusia kuvia, nettiuudistuksia ja alustavia promosuunnitelmia bändille. Joko me hommataan kuvaajat, graaffikot, meikkaajat ja stylistit tai sitten bändi itse.  Joissain tapauksissa yhtyeet itse suunnittelevat kaiken alusta loppuun, mutta useat myös haluavat levy-yhtiön hoitava suuren osan asioista, jotta he voivat keskittyä musiikin tekemiseen. Artistit ovat vielä yleensä studiossa, kun ensimmäinen single jaetaan radioille ja studiotyöskentely on luonnollisesti se tärkein keskittymisen kohde. Tänään jutustelemme eka talon sisällä projektista ja aikatauluista ja sen jälkeen pidämme bändin kanssa toisen ideointipalaverin. Mielenkiintoista kuulla uusia biisejä!!


Haloo Helsinki vuonna 2008













Haloo Helsinki vuonna 2009

Mike Posner on ehdottomasti Cooler Than Me!




















Bongasin Mike Posnerin Cooler Than Me -biisin jonkin aikaa sitten Billboardin single-listalta ja olen siitä asti yrittänyt kaivaa kappaleen musiikkivideota netistä, tuloksetta. Posner 22-vuotias on laulaja, tuottaja ja säveltäjä, jonka debyyttialbumi 31 Minutes To Takeoff julkaistiin elokuussa.
Tässä biisi kuunneltavaksi!!


maanantai 6. syyskuuta 2010

Joulua kohti

Syksyt ovat aina kiireisimpiä aikoja musiikkibisneksessä, koska silloin tulee eniten levyjulkaisuja ja nokka on jo vahvasti kohti joulumarkkinoita. Teemme paljon yhteistyötä myyntiosaston kanssa ja laadimme heidän kanssa paljon kauppiaspresentaatioita, joissa esittelemme meidän uutuuslevyjä. Olemme pitäneet presentaatioita radioille ja kauppiaille viime viikolla ja sama rumba jatkuu tällä viikolla. Tähän päivään mahtuu myös työharjoittelijan haastattelu, radiovierailu, kansainvälisten artistien markkinointipalaveri sekä kauppiaspresentaatio. Kaikki nämä pitäisi mahduttaa kahdeksaan tuntiin :)

Katy Perry USAn ykkönen




Katy Perryn Teenage Dream -levy on tällä hetkellä USAn Billboard -albumilistan ykkönen. Katy on muuten ainoastaan toinen soolonaislaulaja, joka on noussut tänä vuonna listaykköseksi jenkeissä. Toinen listan kärkeen noussut naislaulaja on Tik Tok -hitistä tunnettu Ke$ha. Ennen Ke$haa ykkössijaa piti Britney Spears vuonna 2000.
Toista on täällä Suomessa, meillä ykkösijaa ovat pitäneet mm. Anna Puu, Jenni Vartiainen ja Anna Abreu.

Maanantai on päivistä ihanin

Miten loppupäivä voi mennä, kun lähtee kotoota tunnin myöhässä perussäheltämisen jälkeen..Siinä yrittää sitten metrossa kaivaa positiivista ja reipasta mieltä,jep. Tämä päivä on sisältänyt meilien lukemista, inboxin siivoamista (ihan rankalla kädellä), promokulujen kirjaamista sekä radiovierailua. Meillä on maanantaisin ja tiistaisin radiovisiittejä ympäri kaupunkia ja alkuviikosta ei oikein muuta kerkeekkään tekemään. Loppuviikosta sitten istutaan palavereissa ja kirjoitetaan tiedotteita :)
Onneksi tähän päivään saatiin kuitenkin yksi erittäin mukava uutinen: Kylie tuo Suomeen Aphrodite - Les Folies Tour 2011-kiertueensa 22.2.2011. Kylien edellinen Suomen keikka oli aivan hillitön eli pakko nähdä uudestaan!

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Katy Perry X Factorin tuomarina

Katy Perry vieraili elokuussa UK:n X Factorin Dublin-jaksossa. Ohjelmasta jäi mun mieleen ehdottomasti alla oleva esitys. Go Mary!!
Tässä linkki koko jaksoon

lauantai 4. syyskuuta 2010

Teach Me How To Dougie

 Mun tämän hetken suosikkikappale on Cali Swag District-Teach Me How To Dougie!!
Kyseisen biisin musiikkivideota on katsottu jo lähes seitsemän miljoonaa kertaa YouTubessa ja kaikki tanssii Dougie-tyyliin jenkkiklubeilla. Video ei valitettavasti vielä ole Suomessa nähtävissä, mutta tässä biisi kuunneltavaksi!

torstai 2. syyskuuta 2010

Kiireistä Irinan kanssa

Mun yksi tämän syksyn isoista kotimaisista julkaisuista on Irinan syyskuussa julkaistava kokoelma-albumi. Olen suunnitellut Irinalle promoa ja yrittänyt saada mahdollisimman monta haastattelua sopimaan muutamalle päivälle, jotta Irinan ei tarvitse ravata Helsingissä joka päivä. Yritän nyt parhaani mukaan survoa samoillle päiville radio-ja tv-haastatteluja sekä tv-esiintymisiä että lehtikuvauksia. Mutta tämähän on toki positiivinen haaste :)
Huomenna perjantaina Irina on The Voice Heräämössä vieraana klo 9.00 ja samalla näytetään Irinan ja Maijan Kunnon syy -yhteiskappaleen musiikkivideo ensi kertaa.

Kuuntele Irina feat. Maija Vilkkumaa tästä

Ihana Robyn

Tapasin ruotsalaisen Robynin ekan kerran muutama viikko sitten, kun hän tuli esiintymään Flow Festivaaleille. Jännitti kovasti, kun meikkaajan kanssa odoteltiin Robynia Suvilahteen. Aikataulut vähän venähti niin kuin aina, mutta saatiin kaikki haastattelut tehtyä ja täytyy kyllä nostaa hattua Robynille. Kahden tunnin yöunilla (edellisenä yönä veti dj-keikan Oslossa) kymmenen haastattelua ja uskomaton keikka. Mä en oikein osannut odottaa mitään livevedolta ja ehkä juuri siksi se mut yllättikin. Superenerginen ja viihdyttävä show! Tässä kuva meikkaajasta ja Robynista


















  Tsekkaa Robynin haastattelu Ylen uutisissa