sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Kohti lomaa

Torstaihin saakka mennään täydellä teholla ja sitten siirryn LOMALLE!!

Viimeiset viikot ovat pitäneet sisällään kuvauksia, kuvaksia ja kuvauksia. Ne oli vaan pakko yksinkertaisesti puristaa vielä ennen lomia. Pitää saada muutamia videoita ennen lomaa ulos ja kuvia tulevia kansia varten otettua.

Nyt on otettu mm. Tuulille, PistePisteelle ja Abreulle uudet kuvat ja kuvattu videot PistePisteelle ja Sannille.

PistePisteen video saadaan maanantaina julki ja sitten etenen kohti albumin julkaisua. Ensi viikolla hoidan levyn julkaiauun liittyviä asioita niin paljon ku tässä vaiheessa kykenen. 

Kun palan lomilta ni mua odottaa mm. PistePisteen, Sini Sabotagen, Sannin ja Tuulin levyjen julkaisut.

Siinä se syksy meneekin kivasti :D

Ensi viikon perjantaina alkavalla lomalla aion matkustaa viikoksi Espanjaan ja loppulomaksi Los Angelesiin.


PistePiste


Tuuli


Sanni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti