keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Family time

Meidän perheessä on muutama taiteellisesti lahjakas henkilö ( ja muutama vähän vähemmän), joidenka esityksiä käymme katsomassa ja tukemassa parhaamme mukaan. Eilen oli vuorossa isäni yhtyeen Kun katsot arpea -esityksen ensi-ilta ja suuntasimme sinne sukulaistiimin kera. Itse en ollut kerennyt tutustua tarkemmin mitä olisi luvassa, joten olin kovin yllättynyt esityksen sisällöstä. Yleensä esitykset on ollu aika pitkälti keikkoja, mutta nyt kyseessä olikin erilaisten tarinoiden kerronta musiikilla höystettynä. Muusikot laittoivat siis itsensä likoon ja tulkitsivat Kjell Westön tarinoita. Faija pääsi yllättämään meidät kaikki sillä hän oli hyvin vakuuttava ja näytti uuden puolen itsestään. Oli ihana saada ajatukset ihan muualla ja päästä katsomaan välillä ihan jotain muuta kuin peruskeikkoja tai konsertteja. Esitys oli muuten Korjaamon Vaunusalissa, joka on ihan superhieno paikka vanhoine sporavaunuineen. Kyseisestä paikasta saa myös brunssia viikonloppuisin,nam.


Mitään en ymmärtänyt ruotsinkielisestä käsilehtisestä, mutta se oli Kjell Westön nimmaroima!
Oikein tyylikäs paikka
Tuolit oli ripoteltu hauskasti ja koko tilaa käytettiin hyväksi esityksen ajan
Nää vanhat raitiovaunut on todella hienoja!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti