tiistai 25. lokakuuta 2011

Toivoa on

Käytiin tänään Haloo Helsingin kanssa Lastenklinikalla piristämässä potilaiden päivää. Elli, Jere, Leo ja Jukka esitti aulassa isolle porukalle Kuule minua ja Maailman toisella puolen -biisit akkaristi ja jakoi porukalle nimmarit. Osa halusi myös kuvaan bändin kanssa ja yksi näistä oli itse asiassa  Elämä lapselle -konsertin inserteissä mukana ollut poika. Oli ihan mieletöntä nähdä kuinka hyvässä kunnossa hän oli.
Akkarivedon jälkeen lähdettiin kiertämään osastoja ja tapaamaan potilaita, jotka eivät päässeet katsomaan bändia alakertaan. Osa saikin ihan eksklusiivisen Haloo Helsinki! -keikan, kun Elli ja pojat lauloivat Maailman toiselle puolen -biisin huoneissa. Ihan mahtavinta oli, kun eräs 14-vuotias poika nappasi Jeren kitaran ja soitti itse säveltämän ja sanoittaman kappaleensa. Se oli ihan mielettömän hyvä (sekä laulamaan että soittamaan) ja oli muuten eka kerta, kun kukaan esiintyi HH:lle. Lastenklinikalla vierähti kolme tuntia, mutta se oli ikimuistoinen niin bändille kuin potilaille.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti