maanantai 21. marraskuuta 2011

Työvoitto

Oon kirjoittanut täällä aikasemmin, että työnkuvaani kuuluu mm. kappaleiden esittely radioiden musapäälliköille. Käyn joka viikko esittelemässä uutuuskappaleet, kerron faktat ja juttelemme jonossa olevista kappaleista. Biisejä ei ole mitenkään päin helppo saada soittoon vaan niiden eteen täytyy tehdä viikkotolkulla töitä. Toki jotku kappaleet sujahtaa nopeasti, mutta toiset ovat tahmeempia.
Oon itse täysin hurahtanut skotlantialiseen Emeli Sandéen (täällä jo useammankin kerran mimmistä kirjoittanut) ja uskon totaalisesti hänen biiseihin. Ensimmäinen Heaven-sinkku otettiin ihan ookoosti vastaan täällä, se sai pientä radiosoittoa ja aiheutti hyvää keskustelua. Virallista lisäystä radioiden soittarille en kuitenkaan saanut, mutta en silti luovuttanut. Jaoin radioille toisen sinkun nimeltään Daddy ja nyt pieni puskemin alkaa tuottaa tulosta. Radio Nova nappasi biisin soittoon! Jippi!! Nyt muiden voi olla helpompi napata biisi soittoon, kun joku on ekana lähtenyt sitä soittamaan.
Emelin biisit on niin uutta soundia, että radioilla kestää vielä hetki niellä tätä tuoretta ja erilaista musiikkia, mutta uskon vahvasti että tämä on tulee menemään läpi :)
Radiosoiton lisäksi yritän saada Emelin Suomeen esiintymään tammikuussa ja samalla tekemään haastatteluja mm. eri lehtiin. Siinä onkin sitten vähän enemmän puskemista sillä tyttöä revitään nyt joka suuntaan.

Emeli Sandé



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti