maanantai 28. marraskuuta 2011

Mielenkiintoinen tarina

Mä oon aivan innoissani Emeli Sandén menestyksestä so far Suomessa ja nyt kun ensimmäinen tavoite on saavutettu niin voin siirtyä hetkeksi toisen haasteen pariin. Mulla on ollu koko syksyn työn alla saada Emelille siis radiosoittoa ja se on vihdoin saavutettu nyt, kun Daddy-kappaleen on jo lisänny soittoon Nova, NRJ ja YleX!!

Mun seuraava tavoite on saada kasvot ja ääntä brittiräppäri Professor Greenille, jonka Read All About It -sinkku nousi UK:ssa sinkkulistan ykköseksi ja samalla nopeiten myyväksi sinkuksi ever. Eli ihan hyvä pohja. Tosin Emelistä en kovin kauas päässyt sillä mimmi on mukana tällä kappaleella :) Greenin tarina on mielenkiintoinen ja tiivistettynä se menee näin:


Greenin äiti tuli raskaaksi 16-vuotiaana ja isoäiti kasvatti tulevan räppärin aikuisikään saakka. Äiti oli silloin tällöin kuvioissa, mutta isä ei juuri koskaan. Isä päätyi tekemään itsemurhan vuonna 2008. Green tuli suosituksi räppiskenessä, kun hän freestailasi LyricPad -nimisessä tapahtumassa. Green onkin tunnettu siitä ettei hän kirjoita mitään sanotuksia ylös vaan vetää kaiken ulkomuistista. Nuorempana Green myi huumeita, mutta jätti tämän uravalinnan jo joitakin vuosia sitten taakseen. Muutama vuosi sitten Professor Green kiidätettiin sairaalaan, kun häntä oli lyöty lontoolaisella klubilla rikkinäisellä lasipullolla kaulaan. Tätä ennen Professor Green oli tatuoinut kaulaansa Lucky -sanan... Debyyttialbumi Alive Till I´m Dead julkaistiin vuonna 2010 ja se myi UK:ssa platinaa. Sen jälkeen Greenille rapisi lukuisia eri palkintoja kuten mm. MTV  ja MOBO Awardseissa. Helmikuussa 2012 julkaistaan Greenin odotettu kakkosalbumi.
 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti