lauantai 29. joulukuuta 2012

New York - Miami

Nyt kun mietin viimeistä työviikkoa ennen lomaa täällä Miamin lämmössä niin ei voi muuta kuin pyöritellä silmiä. Yhtäkään ylimääräistä minuuttia ei kalenterista löytynyt ja vikana päivänä tein töitä yhteen asti yöllä.
Seuraavana aamuna oli lähtö klo 5 ja olo ei ollut mikään kovin rentoutunut ;)

Kun nousin Brysselin koneeseen niin ajattelin, että nyt voin huokaista helpotuksesta ja alkaa nauttimaan lomasta. Kerkesin tehdä sitä 45 minuutin ajan, kunnes kone kääntyi takaisin Suomeen... Olo oli epätodellinen sillä samalla missasin jatkolentoni New Yorkiin. Syynä lentoemännän uupuva lentolupa.

No siitä sitten tunnin päästä lennettiin uudestaan ja päästiin perille Brysseliin johon menin toteamaan ettei jatkolentoa ollut. Mut heitettiin Lontoon koneeseen johon oli pakko juosta sillä seurauksella, että matkalaukku jäi Brysseliin. Lontoosta päästiin sitten New Yorkiin jotain 7 tuntia myöhässä. Se ei tietenkään ole aika eikä mikään kun viimeksi pääsin viisi päivää myöhässä kohteeseen.

Kun astuin ulos Penn Stationilta 34 kadulle niin kaikki matka-ja työstressit katosi kuin seinään. Oli pakko hetki ihan vaan seisahtaa ja kattoa sitä ihmisvilinää ja haistella hodaritiskien tuoksua. Ja tietenkin parissa kaupassa oli pakko käydä sillä mun laukku ei tullut perille ja olin ollut samoissa vaatteissa 18 tuntia.

Lopulta pääsin ystävän luokse Astoriaan nukkumaan.Seuraavana päivänä kiertelin pitkin kyliä, shoppailin ja odottelin Peppiä lentokentältä.   Rakastan Astoriaa, se alue on jotenkin vaan niin ihana. Kauppoja, ravintoloita, kynsipaikkoja ja  kaikkea mitä ihminen voi vaan tarvita :)

Nykissä tuli lomailtua viisi päivää ja sen jälkeen suuntasin kohti Miamia <3. Täällä odotti lisää ystäviä ja asuin heidän luonaan downtownissa. Frendeillä oli aikamoiset jet lagit joten ekat päivät meni ihan vaan rennoissa meiningeissä. Parin päivän päästä Peppi saapui kohteeseen ja muutettiin meidän kämppään. Vuokrattiin asunto airbnb:n kautta ja kaikki meni mutkitta. Tää asunto on juuri sellainen kuin mitä esittelyssä annettiin ymmärtää.
Ei ehkä ihan ytimessä, mutta dösä menee suoraan oven edestä. Ja meidän näkymät uima-altaalta...aivan mielipuoliset. Eilen oli vähän pilvinen sää, joten makoiltiin meidän jacuzzissa koko päivä. Käytiin illalla shoppailemassa ja sen jälkeen käytiin taas kylpemässä :) Tänään meille tulee kylään ystäviä ja tehdään vähän naposteltavaa. 

Tää jos joku on olllut lomaa :D




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti