tiistai 14. helmikuuta 2012

Ystävänpäivän tilannekatsaus

Oon niin onnellinen tyttö, että voisin tirauttaa jopa onnenkyyneleen sen kunniaksi. Viimeisen puolentoista vuoden aikana (nojoo ehkä kahdeksan) oon saanu vakuuttaa toimittajia, radioiden musapäälliköitä, kauppiaita ja keikkajärkkäreitä eri projekteista ja vastaan on tullut niin tyrmäyksiä kuin lämpöä. Tää viikko osoitti, että näiden kaikkien prokkiksien eteen on kannattanut tehdä aika todella monta duunimatkaa, kirjoitella tiedotteita, pitää tuhat presentaatiota ja viettää tuntikausia tapaamisissa.

Haloo Helsinki! -yhtyeen kanssa ollaan puserrettu duunia tämän uusimman levyn tiimoilta jo lähes kaksi vuotta ja nyt napattiin ykkössija radiolistalla. III-levy liikkuu edelleen kovaa vauhtia kaupoista, vaikka se julkaistiin jo vuosi sitten.

Emeli Sandén Heaven-sinkun kuultua oli heti selvää, että tämä tulee menemään läpi Suomessa. No Heaven ei noussut soittolistoille, mutta Daddy-biisi menestyi sitäkin paremmin ja nousi isoksi hitiksi radioissa ja kipusi iTunesin sijalle kaksi. Lisäksi saatiin Emeli Suomeen esiintymään ja tekemään haastatteluita. Ja tämä matka on vasta alussa!

David Guettan Nothing But The Beat -albumi julkaistiin viime elokuussa, mutta sen työstö alkoi jo puolitoista vuotta sitten. Tällä hittituottajalla on sen verran noita biisimenestyksiä takana, että asetettiin heti tavoitteeksi myydä kultaa tällä uudella albumilla. Sweat -biisi nousikin jätti-isoksi kappaleeksi noin vuosi sitten ja sen jälkeen radioissa onkin vallannut Guettamania.

Elokuun kelkkaan päästiin mukaan viime joulukuussa, kun kuulimme yhtyeen demokappaleet. Yhtyeen startti onkin ollut kaikinpuolin menestys sillä kolmen viikona aikana se on noussut jo iTunesin kakkoseksi, radioiden yhdeksänneksi soitetuimmaksi kappaleeksi ja ennätysajassa Spotifyn toiseksi kuunnelluimaksi biisiksi. Ja tässä jos jossain retki on vasta alkumetreillä.

Ja syy miksi olen onnellinen on se, että hetki sitten tuli Music Controlin lähettämä Airplay chart (mun raamattu) eli Music Controlin kasaaama radioiden soittolista ja se näytti seuraavaa:

Sija 2# Haloo Helsinki! Jos mun pokka pettää
Sija 4# David Guetta Titanium
Sija 7# Emeli Sandé Daddy
Sija 9# Elokuu Soutaa huopaa

Siis neljä biisiä top 10:ssä!! Ei ihan kovin usein tapahdu.

2 kommenttia: