torstai 11. elokuuta 2011

Meidän Rosa

Eilen tapasin meidän uuden sainauksen, Rosa-yhtyeen, (melkein) kaikki jäsenet. Juteltiin ensi viikon promo -ja videokuvauksista ja kuunneltiin albumille tulevia kappaleita. Rosan laulajana toimii ihana Maija, jolla on myös vahva kansanmusiikin tausta. Meidän tuotantopäällikkö bongasi Rosan keikkojen kautta ja vakuuttui sen verran heidän biiseistä, että nyt teemme yhteistyötä. Kävin jo esittelemässä yhtyeen Ei milloinkaan -sinkkua radioille ja palaute oli super hyvä. Tänään huomasinkin, että biisi on noussut meidän nettisivujen kuunnelluimmaksi kappaleeksi. Ihan lupaavalta vaikuttaa :) Tänään treffattiin Maijan kanssa stylisti, joka näillä näkymin tekee omin pikku kätösin Maijalle asun kuvauksia varten. Innolla odotan mikä on lopputulos. Video kuvataan kahdessa osassa ja ensimmäinen osio on jo purkitettu ja eilen näimme siitä jo still kuvia. Upea video tulossa! Ensi viikolla purkitetaan siis bändiosuus.

Still kuva videon kuvauksista, ihana!

Tässä vanha promokuva Rosasta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti