tiistai 7. joulukuuta 2010

Miten päädyin levy-yhtiöön?

Sitä kysytään multa usein. Ja tässä pieni tarina kuinka kaikki on mennyt.
Mä oon hyvin taiteellisesta perheestä, mutta ennen aina ajattelin että olin ehkä meistä sitä kaikkein vähiten. Johtuen siitä, että kaikki meidän perheenjäsenet harrasti jotain tanssiin, musiikkiin ja näyttelemiseen liittyvää tai oli töissä kulttuurin parissa. Mä puolestani keskityin jalkapalloiluun ja olin meidän perheen urheilija. Siinä ohessa toki harrastin (ja harrastan edelleen) myös tanssia, mutta enemmän show/hiphop-tyyliä kuin balettia.
Perheen kanssa juostiin kaiken maailman esityksissä ja näytöksissä, joka oli ihan kivaa, mutta en ajatellut, että se välttämättä kuuluisi mun ammattiin tulevaisuudessa.  Päädyin kuitenkin Vantaalle Vaskivuoren lukioon, joka on musapainotteinen, mutta lähinnä pitkän venäjän takia ja siksi etten päässyt muualle. Siellä kaikki oli tosi luovia ja mä siinä ohessa olin mukana jossain projekteissa, mutta keskityin lähinnä vain suorittamaan lisäkursseja jalkapallontunneilta (joo, ehkä ainoa koulu jossa saa fudiksen pelaamisesta kurssin).
Lukion jälkeen näin Metro-lehdessä ilmoituksen koulusta, jonka linjalla opiskeltiin viihdepalveluiden avainhenkilöksi. Ei ollut mitään hajua mitä se tarkoitti, mutta kuulosti kivalta. Päätin silti keskittyä matkusteluun ja muutinkin Wieniin hetkeksi. Sieltä palattuani opiskelin hetken matkailualaa, joka ei sopinut mulle yhtään. Jonkin ajan päästä näin uudestaan Metro-lehdessä aiemmin mainitun koulun johon hain ja pääsin sisään. Samoihin aikoihin tutustuin isosysterin tuttuun, joka oli levy-yhtiössä töissä ja päätin, että tuun suorittamaan työharjoittelun levy-yhtiössä. Se kuulosti mielenkiintoiselta ja jo pienestä pitäen olin musiikin suurkuluttaja. C-kasetit rules!
Mut siis pääsin kouluun ja hain levy-yhtiöön harjoitteluun ja siihen opettaja totesti ettei ne ikinä kuitenkaan ketään palkkaa...kannustavaa. Alku ei ollut lupaava sillä sieltä ei kuulunut mitään ja sovin jo systerin kanssa suorittavani harjoittelun niiden tanssiryhmälle. Sitten eräänä päivä puhelin soi ja olinkin jo täyttä häkää suorittamassa harjoittelua levy-yhtiössä.
Mulla oli kolmen kuukauden harjoittelu ja muutaman viikon jälkeen keskuksessa työskentelevä henkilö (mua opettava) joutui sairaslomalle ja mä jäin yksin pyörittää keskusta ja siihen liittyviä asioita. Se oli pelottavaa, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna hyvä asia. Siinä sitten sekoilin aikani, mutta opinpahan hommat ja jäinkin sitten samalla kesätöihin. Kesän jälkeen mut palkattiin vakkariksi ja aloinkin tekemään Jane-yhtyeen promoa. Siinä sitten jonkin aikaa olin markkinointiassarina ja opettelin hommia.
 Nyt teen siis kotimaisten ja ulkomaisten artistien markkinointia ja promootiota. Aika on juossut ja matkan varrella on tapahtunut paljon mielenkiintoisia asioita. Artistit ja vuodet ovat opettaneet paljon.

Vaikka urheilu oli mulle vuosikaudet tärkein asia elämässä niin on selvää, että teen tällä hetkellä työkseni juuri sitä mitä haluan. Kutsumusammatti sanoo monet.

Mun ensimmäiset c-kasetit oli muuten Roxeten ja Bryan Adamsin ja se oli rakkautta ensi kuulemalla.

7 kommenttia:

  1. Mukava juttu lukea, kiitos tästä!

    Tämän kaltaiset esimerkit kannustavat uskomaan että on mahdollista tehdä työtä johon tuntee aitoa sisäistä paloa sekä intohimoa. Paljon tsemppiä ihanaan duuniin!

    VastaaPoista
  2. Juuri näin, täytyy uskoa itseensä vaikka välillä tulee takaiskuja. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Nyt on pakko sanoa että kadehdin sun työtä aivan suunnattomasti! Oma haaveeni on jo kauan ollut työ levy-yhtiössä. Viimeistään viime keväänä päätin sen olevan tuleva ammattini, kun näin levy-yhtiön työntekijöitä 30STM:n keikan yhteydessä, mukaan lukien sinut. :)

    VastaaPoista
  4. Opiskeletko kenties juuri nyt? Kannattaa hakea harjoitteluun eri levy-yhtiöihin ja tutustua sitä kautta alaan.

    VastaaPoista
  5. Heips! :) Vähän hassua kommentoida tälleen pari vuotta vanhaan blogitekstiin mutta en voinu olla kommentoimattakaan koska mua on jo varmaan viimeset pari kolme vuotta kiinnostanut työ levy-yhtiössä ja musabisneksessä mutta mulla ei ole yhtään hajua mitä mun kannattais ryhtyä opiskelemaan eikä oikein opokaan osaa auttaa. Oon siis abi ja ois tarkotus päättää opiskelupaikasta maaliskuuhun mennessä. Mitään aivan suoraa koulutusta ei varmaankaan ole mutta oisko sulla jotain koulutusvinkkejä tms jonka kautta pääsisi mahd. musabisnekseen töihin?:) katoin että Omniassa ois tuollainen viihdealankoulutus mutta ymmärtääkseni siihen tarvitaan (työ)kokemusta viihde-, ravintola-, hotelli-, kulttuuri- tai matkailualalta, jotai ei oiken lukiolaisena ole:< kiitos jo etukäteen avusta! :) ja ymmärrän hyvin jos et jaksa vastata ;)

    VastaaPoista
  6. Moikka Jenna,

    pahoittelut huomasin tämän vasta nyt. Kannattaa hakea juuri tuohon Omnian koulutukseen. Myös tradenomin, kulttuurituottajan ja medianomin koulutukset ovat hyviä. Sitten vaan harjoittelupaikkaa hakemaan levy-yhtiöstä!

    Terveisin Inka

    VastaaPoista
  7. Heippa!
    Tiedätkö onko tuota viihdepalveluiden avainhenkilö koulutusta vielä jossakin? Tai sitten jotakin vastaavaa? :)

    Kiitos jos vastaat!

    VastaaPoista