torstai 14. lokakuuta 2010

Kommelluksia

Eilinen Irinan konsertti oli aivan huikea!! Kappaleet oli mielenkiintoisesti sovitettu konserttisaliin sopiviksi ja yllätysnumerona oli Maija Vilkkumaan vierailu Kunnon syy-kappaleessa. Kun saavuin Savoyihin vähän ennen kuin konsertti alkoi niin huomasin, että olin jättänyt liput kotiin ja paikka oli käsittääkseni loppuunmyyty. Nooh muutaman minipalaverin ja puhelinsoiton päätteeksi pääsin lopulta istumaan omalle paikalleni.
Tässä työssä on sattunut kyllä kaikenlaista ja kommellukset kuuluu asiaan. Viimeksi Provinssirockissa verenpaine hieman kohosi, kun tarkoituksena oli aloittaa Cypress Hill haastattelut Seinäjoella ja managerin kanssa juteltuani selvisi, että bändi olikin Vaasassa. Siinä sitten soiteltiin toimittajat läpi ja säädettiin kaikille uudet haastatteluajat. Siinä olikin omat haasteensa sillä festarikeikoilla on kymmeniä muita artisteja joita samat toimittajat haastattelee. No mutta siitäkin selvittiin ja saatiin B-Real vielä suoraan YleX:n radiolähetykseen. Provinssirockissa esiintyi myös edellisenä päivänä 30 Seconds To Mars ja aikataulut meni tälläkin bändillä uusiksi. Mutta lopulta tehtiin hyvätuulisen ja ajoittain hysteerisen bändin kanssa monta hyvää haastattelua tunnissa.Kummankin yhyteen keikat oli aivan mielettömät ja etenkin Cypress Hill pääsi yllättämään energisyydellään sillä yhtye vaikutti hyvin väsyneeltä ennen keikkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti