maanantai 2. heinäkuuta 2012

Studiopäivä

Nauhoitetaan tällä viikolla Salaisuudet-kappaleen laulajalle, Tuulille, uusi biisi.  Kävin eilen kuuntelemassa biisin pohjat studiolla ja oon aivan innoissani sen suhteen. Tarkoitus on julkaista kyseinen biisi elokuussa ja nyt pitää vaan laittaa kannet ja videot työn alle.
Tsekkasin myös eilen Helin videon, jota käytiin kuvaamassa Italiassa. Video kaipaa vielä hiomista ja ehkä lisäkuvaamista, mutta hyviä kuvia kyllä saatiin. Ensi viikoksi odotan myös Tuomas Kauhasen Miksi naiset rakastuu renttuihin -videoo. Jään ensi viikon perjantaina lomalle niin täytyy saada kaikki hommat hoidettua pois alta. Onneksi tilanne on nyt jo rauhottunut meilirintamalla sillä suurin osa on jo jäänyt lomille.

Jonas aka Elokuu

Jonaksen ja Jarkon kanssa palaveerattiin eilen illalla vielä uudesta mahdollisesta tuotantoprokkiksesta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti